sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Väsymys.

HUH. Siivousurakka ei ole edistyny sitten yhtään, eikä edisty. Oon niin poikki ja väsyny, että en jaksa. Viimeyönä nukuin tyytyväisenä, kunnes mun yksi ystävä soitti, että tulisin hakemaan sen Koskelta. No heräsin sitten ja lähin kahelta auton ratissa silmät ristissä ajamaan. Haku reissu kesti sen tunnin ja sain kattoa sen konttausta portaissa ja kaatuilua mun kämpässä. Sitten kun jotenkin kummasti sen sain nukkumaan ja työllä ja tuskalla riisuttua ensin, se halusi oksentamaan. No autoin sen sitten vessaan ja sieltä pois ja sitten nukkumaan. Ite nukahin uudestaan siinä puoli viiden aikoihin ja aamulla heräsin krapulan tuoksusta töihin. Kuinka mukavaa, yöunet jäi vähille, ja olisin mieluusti jäänyt ystäväni kanssa tänne, koska näen sitä niin harvoin ja tiesin, ettei se olisi täällä kun palaan töistä, eikä olisi tulossakaan. No töihin oli mentävä ja nyt kun pääsin pois, niin olo on mitä uupunein, eikä siivoomisesta tule mitään. Eikä myöskään mulla ole ketään tekemässä mun rastoja.

Oon ollu ihan tyytyväinen, kun on ollu välillä yksin, mutta liika on liikaa ja kun olin tottunu siihen, että täällä oli aina joku mun kanssa, nin tää alkaa oleen vähän ikävää jo. Huomenna aamulla taas työt kutsuu, joten tänäkin iltana vähän sinkkuelämää maratoonia yksisteen ja sitten unta. Torstaina olis sitten vapaata, mutta taitaa olla koulupäivä mulla. HUH.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

piristä mua, darling